Etusivulla

Elinvoimaa auringosta!

05.04.2016

Suomi on pitkä maa. Huhtikuussa sen kokee merkillisen vahvasti. Kun etelässä etsitään silmä tarkkana ensimmäisten krookusten nuppuja näkyviin maasta ja odotetaan auringon lämmittämiä laikkuja puutarhassa, on pohjoisessa vielä hankikanto.

 

Kauan odotettu kevätaurinko kuitenkin paistaa koko maassa ja luonto tekee hartiavoimin töitä. Itse odotan malttamattomana pihan puron solinaa ja vanhan raparperin muhkeita tummanpunaisia mollukoita, jotka tulevat näkyviin huhtikuussa. Kukkapenkki on siinä kohollaan ja tuulensuojassa, ensimmäisenä auringon alla.

 

Nyt pitäisi vielä malttaa odottaa, että maa kuivaa. Silti veri vetää pihalle ja puutarhaan käyskentelemään ja pohtimaan. Aika on ajankohtainen suunnittelulle ja ideoinnille. Saisiko tänä vuonna pihalle kasvihuoneen ja mikä olisi sille paras paikka? Kasvihuoneita on yllättävänkin erilaisia, toiset sopivat vain kasvien kasvattamiseen, toiset taas tekevät hyvin myös huvimajan virkaa. Pitäisi päättää, mitä haluaa.

 

Suunnittelusta hyötyy myös itse piha. Milloin olet viimeksi miettinyt, onko oman pihasi toiminnot tehokkaasti järjestetyt? Entä tarvitsisitko lisää varastotilaa? Ja muistatko, miltä ulkona kuivatettu lakana tuoksuu? Toimittajamme päätti tehdä jutun toimivasta pihasta ja päätyi pohtimaan myös pyykinkuivatustelineitä. Ne ovatkin yksi pihan tärkeimpiä vempeleitä.

 

Viime Oma Koti Kullan Kallis -lehdessä Mira Ekonen aloitti uuden tuunaa ja toteuta –palstan. Huhtikuun lehdessä uusia palstoja on peräti kaksi: vuoden alun lehdessä esittelimme Heikki Hakalan keittiön, jossa syntyvät jatkossa myös ruokavinkit lukijoillemme. Tällä kertaa Heikin aiheena ovat herkulliset parsat. Toinen uusi palsta on toimittaja Anne Korkalan kolumni – kokeneen toimittajan kotiasiat saavat kyytiä jatkossa jokaisessa numerossa.

 

Huhtikuun printtilehdessä suurta roolia näyttelevät myös makuuhuone, vuodevaatteet ja uudet sängyt!

Lukemisen iloa.

Minna Pajamies

Kuva: Annette Christian

 

 

 

 

 

 

 

 





Twitter
JAA:   Share this on Twitter LinkedIn Share